Viimeinen käsky

Sani:
Meidän perheen Sita-koira nukutettiin ikiuneen eilen. Tää päivä on mennyt tosi tosi sumussa sen takia. Sita oli ollut jo pitkään aika kipeä, ja se oli kasvanut oikeastaan mun kanssa yhdessä. Sattui päästää se, mutta tiesin että ratkaisu oli oikea. Koskee nähdä äidin itkevän. Sita oli äidin oma koira jo pennusta asti. Iskä teki nätin haudan meidän takapihan puutarhan viereen. Siinä kasvaa nyt joka kesä pieniä sinisiä kukkia.

Mulla ei edes riittänyt ajatukset siihen juuri nyt, että iskä ja äiti oli ostamassa mulle uutta hevosta. Tavallaan mun teki mieli kapinoida sitä vastaan, sillä Bea oli mun one and only. Mutta mä en kiellä, aloin oikeasti olemaan sille jo vähän iso. Enkä voisi enää kehittyä sillä. En suostunut siihen, että Bea myytäisiin. Olihan meillä tallissa tilaa joka tapauksessa. Ja Bea oli nykyään meidän tammapoppoon pomo, pienuudestaan huolimatta. Ulpu ja Chocola olis ihan hukassa ilman sitä.

Pyyhin kyyneleitä poskipäiltäni nojaillessani hevosten tarhassa kököttävään puuhun. Valahdin istumaan sitä vasten ja Bea tuli mun luokse. Ponitamma puhalsi lämmintä ilmaa mun poskelle ja se höristi korviaan uteliaana, varmaan ihmetteli mitä mä siinä maassa oikein puuhasin. Silitin sen turpaa kämmenselälläni ja annoin nopean suukon, ja Bea painoi vähän turpaansa mun kasvoja vasten kuin suukottaisi takaisin. Tällainen tää poni oli, pisti mut aina paremmalle tuulelle vaikka olis kuinka sydän pirstaleina.

Ilmoittauduin jonkin aikaa sitten myös osittain Mayn ja Melodin puolipainostuksesta Beaver Coven kesäleirille. En ollut ennen matkustellut paljoakaan, joten vatsani heitti kuperkeikan joka kerta kun mietin koko soppaa. Onneksi May nukkui näillä näkymin mun kanssa samassa mökissä, koska yksin uusien ihmisten keskellä olisin varmaan ihan yhtä lailla epäsosiaalinen kuin kotonakin. En tiennyt odotinko reissua kovin innolla, toisaalta mistä sitä tietää vaikka siellä olisi joku semi kuuma jätkä josta saisi lyhyen kesäromanssin. Äh, en tiedä olisiko musta edes sellaiseen, vaikka olinkin kovin herkkä ihastumaan.

Mä uskoin, että vaikka tää kesä alkoikin näin surullisissa merkeissä, niin siitä tulisi kyllä silti ihan jees.